Hallelujaa, ei voi enää muuta sanoa kun on lukaissut viikonlopun lehdet. Jos on tullut taivasteltua poliitikkojen harmaiden aivosolujen puutetta ja mietiskeltyä kansalaisten aamiaisten koostumusta, niin mitähän herran tähden Hesarin toimituspäällikkö ja päätoimittaja oikein suuhunsa tunkevat. Oli hetkittäin surrealistinen tunne, kuin olisi lukaissut teekkareiden toimittaman Äpy-julkaisun kaikki vuosikerrat yhtä soittoa. Että Hesarin lukeminen aiheuttaa kaameaan kankkusaamuun verrattavissa olevan olotilan, on jo sellainen saavutus, että Aatos Erkko voisi olla joko erittäin tyytyväinen tai sitten ei. Sanahuttua kansalle ja järki seis.
 
Täytyy kuitenkin nöyrimmästi tunnustaa, että itse asiassa näiden Äpy-juttujen lukeminen tuottaa suunnatonta nautintoa, mutta onko tämä enää kansan sivistämistä, se on jo toinen juttu tai sitten ei, taas kerran.
 
Jostain lehden sisäsivulta löytyi Tyylitietoisille-tietoisku, jossa kerrottiin Ruotsinmaalla myynnissä olevasta talousviinipakkauksesta. On siinä pakkausinnovaatiota kerrakseen. Nyt sitten kaikki pissisikäiset ja siitä kasvaneet trendirätti-ladyt saavat siiderille kilpailijan. Valkkarinlitku on pakattu haute couture-käsilaukun malliseen, kullan ja mustan väriseen säkenöivään kammotukseen, jota kelpaa roikotella keväisillä kallioilla korkokengillä kompuroidessa.
 
Mikäli häkellyksissä teksti tuli luettua oikein, pahviväsky vetää hulppeat 3 litraa. Ilmeisesti tulemme jossain vaiheessa näkemään melkoisen määrän pahviviiniväskyjä porttikäytävissä, ravintoloiden vessoissa ja viheriöivillä nurmikoilla kun kaatokännissä kompuroivat "Näättekste, mä oon niin v..tun kännissä"-teinit koheltavat väskyt hölskyen. Pikku-pultsarit katukuvasta enää puuttuvatkaan. Varokaa, kohta viiniväskyt ovat yhtä yleinen näky kuin Valintatalon aniliininväriset muovikassit aikanaan. Että tällainen kulttuuripläjäys tänä viikonloppuna.
 
Ja kuten jo useasti aikaisemmin on tullut ihasteltua ja riemastuttua kotimaisten poliitikkojen suunnattomasta hölmöydestä, niin löytyipä tälle porukalle ehdottomasti varteenotettava haastaja, Georgia. Eivätkös ne penteleet menneet ja ehtineet ensiksi tarttumaan vankiloiden vähyyden ja vankien määrän aiheuttamaan ongelmaan. Eikä kyse ole mistään turhasta hurskastelusta, ehei, idea on suorastaan nerokkaan jumalallinen. Pikkurikolliset kärrätään luostareihin ja tehdään uudenlaista anekauppaa. Vankeusrangaistus lyhenee kun liimanäppi-Aleksandre tai Lada-Methu pukevat ylleen luostariveljien kaavut ja sujahtavat luostareiden ovista sisään. Ratkaisumallia ovat kuulema yhdessä miettineet maan ortodoksikirkko ja vankiloista vastaavan ministeriön edustajat.
 
Mitenköhän kokeilun käy, jos ja kun liimanäppi-Aleksandre ja Lada-Methu saavat päähänsä lyhennetyn vankila-luostaripalveluksen päätteeksi kääräistä kaavun uumeniin kaikki suitsutusastiaa pienemmät kalleudet? Luulisi maalaisjärjen palautuvan melkoisen nopeasti, kun huomataan pimeillä markkinoilla olevan myynnissä enemmän luostari-hopeita kuin luostareissa niitä on enää jäljellä.
 
Hirvittää jo pelkkä ajatus siitä, mitä suomalainen poliitikko voisi ideasta päässään keksiä. No, vaalit ovat ensi vuonna ja puolueissa kaivataan raflaavia, kansan syviin riveihin uppoavia, ideoita. Eiköhän joku jokun puolueen intomielinen neropatti ehdota Georgian mallia vankeinhoidon ongelmien ratkaisuna.