Parveilua ja hätäistä räpiköintiä on jo ilmassa. Hajanaisia rivejä pyritään tiivistämään ja hysteeristesti sooloilevat, oman imagonsa kiillottajat komennetaan ruotuun. Mistä on kyse? Ettei vain olisi vaalit tulossa, tarkemmin sanottuna eduskuntavaalit vuoden kuluttua maaliskuussa. Vaan kun nämä instant-kuuluisuudesta häikäistyneet poliitikonplantut ja kaikessa aktiivisina päällepäsmäreinä toohottavat, päiväkotiajoista saakka ikuista ADHD:ta hyödyntävät herrantertut päättivät pistää silkinpehmoiset tassunsa vaalien ajankohtaan, pyörähti mielessä muutama mielenkiintoinen ajatus.

Mitäpä jos nämä nykyiset ja tulevat, politiikassa aktiivisina näpertelevät, kestohymy-neutraalit työnnettäisiin mielenterveystutkimusputkeen heti kun pikku suusta pääsee ensimmäinen, vähänkin politiikkaan viittaava sana. Kuinka monta narsistia, erilaisista psyykeongelmista kärsivää, persoonallisuushäiriöistä ja kenties jopa psykopaattia löydettäisiin pelkästään lapsosten sanavarastoa seuraamalla? Monta.
 
Kun diagnoosit on saatu, lapsosille voidaan aloittaa vallan muikea pilleripeli, kaikenlaatuista ja iloisenväristä pilleriä tuupattaisiin pilttien kitusista alas, jotta vaarallisia sanoja ei enää vahingossakaan pulpahtaisi ulos. Ei ole väliä onko diagnoosi oikea tai väärä jos valtakunta pelastuu, muutama huti mahtuu aina joukkoon.
 
Mikäli päiväkoti-ikäiset ovat rauhoitettua riistaa, voidaan käyttöön ottaa poliitikonpaljastuspatterin salainen ase: politiikkaan pyrkivät varustettaisiin kannettavilla valheenpaljastuskojeilla, jotka vilkkuisivat ja välkkyisivät kuin discovalot 70-luvun iskupaikoissa heti kun valheenpoikanen lipsahtaisi hymyilevästä suusta. Samoin kojeeseen voidaan kytkeä hemmetinmoinen ämyri, joka tuottaisi asiaan kuuluvia äänitehosteita. Mitä suurempi valhe, sitä hurjempi olisi valoilotulitus ja ämyrin mekkalointi.
 
Ja sitten tietysti tapahtuu se, joka aina tapahtuu reality-tv:ssä, joku pikku-poliitikoista osoittaakin jonkinlaista älyllistä toimintaa, vaikka pilleripelillä olisi tämäkin saatu estettyä. Eikös jossakin poliittisen puolueen nuorisojaostossa joku Pelle-Peloton keksi totuudenpeittoautomaatin, joka neutraloi valheenpaljastuskojeen tuloksen. Se puolue, joka ensimmäisenä moisen taikakojeen valmistaa, varmistaa vaalivoiton, kunnes muut ehtivät tuotekehittelyssään mukana peliin. Käy kuten viime vaaleissa kävi, kaikki olivat niin samasta muotista, vihreitä, ekologisia, hajuttomia ja mauttomia, yhteen ääneen somasti valhetta suoltavia ja erinomaisen hyvähampaisia egoisteja.
 
Jos olisi mahdollista, pitäisi kaikilta politiikkaan pyrkiviltä edellyttää, että he olisivat syntyneet matalapalkkaiseen tai mahdollisesti työttömään yksinhuoltajaperheeseen, jossa osa perheenjäsenistä, ystävistä ja sukulaisista olisi pitkäaikaistyöttömiä, juoppoja, mielenterveysongelmaisia, TE-toimiston karenssilaisia ja toimeentulotuen asiakkaita.
 
Nämä olivat minimivaatimuksia.
 
Vaan kuinkas sitten taas käykään? Ehdokkaat valehtelevat suut vaahdossa ja kansa kuuntelee ymmällään. Näistä sitten pitäisi valita, vaan kun ketä uskoa kun kaikki valehtelevat?
 
Kun on aina tottunut leivoksiin, ei voi ymmärtää miltä tuntuu mussuttaa hampaattomalla suulla yliaikaista leipää tai värjötellä Myllypuron ruokajakelun yllätysten supermarketissa.