Femakot sitten saivat joskus kivisellä 70-luvulla läpi sellaisenkin älyttömyyden kuin naistenpäivä. Missä hemmetissä on miesten päivä? Asialla ei muuten olisi suurtakaan merkitystä elleivät työpaikan vanhatpiiat olisi perjantaina väsänneet "hauskaa" muistutuslappua maanantain naistenpäivästä. Vaativat perkeleet vaaleanpunaista sydänkakkua ja mitä lie rehuja pöydän täytteeksi.
 
Onko jossain jäänyt joku tärkeä tieto virtaamatta spagettiaivoihin? Missä naistenpäivän julistuksessa on määrätty, että miesten olisi pakko vääntää vaaleanpunaisia kakkuja työpaikan riivinraudoille? Miksi juuri ne naisenkuvatukset, joita vähiten voi naisiksi sanoa, ovat pää kolmantena jalkana väsäämässä muistutuslappuja, vihjailemassa naistenpäivän tulosta tai riekkumassa suoraa huutoa, että työpaikan miesten pitää huomioida moinen akkojen hömpötyspäivä.
 
Tämä sama pelleily taidetaan toistaa kaikilla niillä työpaikoilla, joissa naiset ovat enemmistönä. Muutenkin jo sekoavat sukkahousuihinsa kun työpaikalle palkataan naisen asemasta mies, ja mikä helvetti nouseekaan kun miehiä palkataan useampi. Siinä menevät vanhatpiiat sekaisin ja noita-akkaparat saavat ylimääräisen hormooniruiskeen kun tulee uutta saalistettavaa tontille. Aivan sama onko mies varattu tai alaikäinen, yrittää nyt ainakin pitää. Samalla voi näyttää muille katkeroituneille rusinoille, että ainakaan tältä naisenkuvatukselta ei yritystä, totta vie, ainakaan puutu. Ja jos miehet eivät ymmärrä massiivista piiritystä, niin on pomon perkele sitten palkannutkin homppeleita koko yksikön täyteen.
 
Miesparat ovat hätää kärsimässä kaiken sen naishormoonin hyrrätessä ja akkojen tapellessa keskenään karkuun juoksevista miehistä. Ja miten helvetillinen on sen naisen kosto, jota ei kukaan huolinutkaan. Ja tälle saatanalliselle noita-akkalaumalle sitten pitäisi vielä leivoskella jotain vaaleanpunaisia kakkuja. Tosin, voisi olla sopiva aika opetella leipomaan ja täyttää koko leipomus arsenikilla, syanidilla ja risiiniöljyllä. Lopputuloksena voisi olla mukavan leppoisa ja miesvaltainen työpaikka, jossa voisi keskittyä rauhassa työntekoon.